Palvelemme taloyhtiöitä Varsinais-Suomen, Satakunnan, Hämeen ja Uudenmaan alueella
Tutustu referensseihimme
Työntekijäkokemuksia

“Julkisivukonsultointi JK on luotettava ja avoin työnantaja”

Kari Aaltonen on viihtynyt Julkisivukonsultointi JK:lla vuodesta 2006 asti. Tällä hetkellä hänen työtehtäviinsä kuuluu pääasiassa julkisivutöiden suunnittelua, valvontaa ja kuntotutkimuksia sekä nuorempien kollegoiden opastamista.

“Julkisivukonsultointi JK on luotettava ja hyvämaineinen työnantaja, joka pystyy tarjoamaan monipuolista työtä. Yritys on erikoistunut melko kapealle toimialalle ja olemme kärkinimiä siinä, mitä teemme”, Aaltonen kertoo.

Hän kiittelee työnantajaansa reilusta ja hyvästä työilmapiiristä sekä joustavuudesta työaikojen, etätöiden ja vanhempainvapaiden suhteen.

”Asioita tehdään yhdessä ja keskustelu on avointa. Täällä on erittäin hyvä henki.”’

Töihin innostuksen kautta

“Olin 2000-luvun alussa hetken aikaa eräässä julkisivukorjausyrityksessä töissä. Päätin sen innoittamana opiskella itseni rakennusinsinööriksi (amk)”, Aaltonen kertoo.

Ensimmäisenä opiskeluvuonna hän oli kesätöissä, kun törmäsi sattumalta tulevaan työnantajaansa.

“Julkisivukonsultointi JK:n perustaja Jouni Kourula oli samalla työmaalla valvojan ominaisuudessa. Menin esittelemään itseni hänelle ja kysyin, pääsisinkö seuraavana kesänä töihin. Jouni pyysi olemaan yhteydessä ja sillä tiellä ollaan.”

Aaltonen valmistui rakennusinsinööriksi v.2006 ja suoritti ylemmän ammattikorkeakoulun RI-tutkinnon työn ohessa vuonna 2017. Lisäksi hänellä on ollut FISE-betonirakenteiden kuntotutkijan pätevyys vuodesta 2010 lähtien.

Vaihtuvia kohteita ja ihmisiä

Aaltonen pitää siitä, että hänen työnsä on vaihtelevaa; välillä sosiaalista ja liikkuvaa, välillä itsenäistä toimistotyötä.

“Työni on mielekästä, sillä meillä ei ole juuri lainkaan rutiinipäiviä. Vaikka vuositasolla meillä onkin melko samanlainen kaava, päivät ja kohteet ovat aina erilaisia.”

“Toisaalta pidän myös siitä, että pääsen välillä palaamaan tuttuihin kohteisiin, joita olen aiemminkin ollut tekemässä”, Aaltonen lisää.

Kohteiden lisäksi myös ihmiset ympärillä vaihtuvat, vaikka myös tuttuihin kasvoihin törmää usein.

“Tässä työssä saan olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Projektissa saattaa olla mukana viranomaisia, materiaalitoimittajia, taloyhtiön edustajia ja urakoitsijoita. Vaatii tietynlaista luonnetta, että tulee kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Siinä tarvitaan yhteistyökykyä ja joustavuutta. Yhdessä saavutetaan myös paras lopputulos”, Aaltonen sanoo.

Työntekijäkokemuksia

Julkisivukonsultointi JK Oy tarjoaa luotettavat ja puolueettomat julkisivujen arvioinnit, kuntotutkimukset, korjaussuunnitelmat sekä kunnostustöiden valvonnan koko Etelä-Suomen alueella taloyhtiöiden tarpeisiin.

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Ota yhteyttä

02 233 0840
0400 611 110

instagram ikoni linkedin ikoni facebook ikoni

Turun toimisto

Kärsämäentie 35
20360 Turku

Forssan toimisto

Kartanonkatu 10
30100 Forssa

FISE logo

Copyright © 2023 Julkisivukonsultointi JK Oy