Palvelemme taloyhtiöitä Varsinais-Suomen, Satakunnan, Hämeen ja Uudenmaan alueella
Tutustu referensseihimme

Onnistu julkisivuremontissa osa 4: Asuminen julkisivuremontin aikana

Kerrostalon julkisivuremontti on suuri ponnistus taloyhtiölle ja urakoitsijalle, mutta myös osakkaille ja vuokralaisille. Remontti kestää toteutustavasta ja laajuudesta riippuen yleensä 1-8 kuukautta ja aiheuttaa väistämättä asukkaille monenlaisia haittoja, vaikka evakkoon ei tarvitsekaan lähteä. 

Julkisivuremontin toteuttaminen on kuitenkin usein välttämätöntä ja parantaa kiinteistön arvoa sekä asumismukavuutta, joten se on lopulta sen arvoista!

Yleisimmät haitat asukkaille ja osakkaille

Julkisivuremontista aiheutuu poikkeuksetta erilaisia rajoitteita ja haittoja asukkaille, sillä talo saattaa olla huputettuna useita kuukausia. Ikkunoiden suojaaminen aiheuttaa sen, ettei ilma vaihdu ja asunnoissa voi etenkin kesällä olla kuumaa ja tunkkaista.

Myös parvekkeiden ja kulkureittien käyttöön sekä ikkunoiden avaamiseen voi liittyä erilaisia rajoitteita. Purkutöistä aiheutuu usein myös pöly- ja meluhaittoja niin yleisiin tiloihin kuin asuntoihinkin. Sijoitusasunnoissa asuvat vuokralaiset saattavat myös haluta neuvotella remontin aikaisesta vuokranalennuksesta.

julkisivukonsultointi

Asumisviihtyvyys kasvaa

Vaikka julkisivuremontti laskee hetkellisesti asumisviihtyvyyttä, projekti on lopulta kaikkien osapuolten etu. Mikäli remontilla saavutetaan näkyvää parannusta, nostaa se yleensä myös asumisviihtyvyyden aiempaa paremmalle tasolle. Lisäksi asuntojen kiinnostavuus ja arvo saattavat nousta ja asunnoista saatavat vuokrat tai myyntihinnat parantua. 

Asumisviihtyvyys ja asunnon arvo nousevat etenkin silloin, kun julkisivuremontin yhteydessä toteutetaan esimerkiksi ikkuna- tai parvekeremontti lasituksilla tai lisätään ilmalämpöpumppu. Onkin sekä taloudellisesti että asukkaiden kannalta järkevää, että julkisivuremontti toteutetaan mahdollisimman kattavasti yhdellä kertaa.

Julkisivujen ammattilainen

Julkisivukonsultointi JK toteuttaa julkisivujen kuntotutkimukset, remonttien suunnittelun ja puolueettoman valvonnan Etelä-Suomen alueella. Alta pääset lataamaan kattavan oppaan, jossa kerrotaan tarkemmin julkisivuremontista.

Tämä blogiteksti on osa Näin onnistut julkisivuremontissa -blogisarjaa. Edellisissä osissa olemme käyneet läpi julkisivun tehtäviä, julkisivuremontin etenemistä sekä valvojan tärkeyttä.

Julkisivukonsultointi JK Oy tarjoaa luotettavat ja puolueettomat julkisivujen arvioinnit, kuntotutkimukset, korjaussuunnitelmat sekä kunnostustöiden valvonnan koko Etelä-Suomen alueella taloyhtiöiden tarpeisiin.

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Ota yhteyttä

02 233 0840
0400 611 110

instagram ikoni linkedin ikoni facebook ikoni

Turun toimisto

Kärsämäentie 35
20360 Turku

Forssan toimisto

Kartanonkatu 10
30100 Forssa

Helsingin toimisto

Teknobulevardi 3-5
10530 Vantaa

FISE logo 30v logo

Copyright © 2024 Julkisivukonsultointi JK Oy