As Oy Keokulma
Keopellonkatu 1-3, 21200 Raisio

Yhtiön kaksi rakennusta on rakennettu v. 1960. Yhtiössä on 56 kiskojen varaan perustettua asuinparveketta ja 12 siivousparveketta. Vuonna 2004 tehdyn kuntotutkimuksen mukaan betoni oli niin pakkasrapautunutta, että parvekkeet oli uusittava. Parvekkeet uusittiin laattoineen, kaiteineen ja lasituksineen vuonna 2006.

Kuntotutkimuksen ja korjaustyön suunnittelun ja valvonnan suoritti JK Oy.

As Oy Eerikinkatu 37
Eerikinkatu 37, 20100 Turku

Turun palolaitoksen naapurissa sijaitseva asunto-osakeyhtiön päärakennus on rakennettu v. 1925. Päärakennuksessa on massiivitiiliseinät, joiden päällä on pääosin rappausta, osa on puhtaaksi muurattu. Vuonna 2004 Julkisivukonsultointi JK Oy:n tekemän peruskuntoarvion perusteella julkisivun rappaus oli maalattu hengittämättömällä maalilla, joka oli vaurioittanut rappausta. Lisäksi sisäpihan parvekkeiden vesieristykset olivat vaurioituneet ja parvekebetonit olivat huonossa kunnossa. Julkisivujen rappaukset uusittiin osittain kokonaan ja osittain ne paikkarapattiin. Rappaukset maalattiin hengittävällä kalkkimaalilla ja parvekkeet kunnostettiin perusteellisilla laastipaikkauksilla.

Peruskuntoarvion ja korjaustyön suunnittelun ja valvonnan suoritti Julkisivukonsultointi JK Oy.

As Oy Jaakkimanvuori
Jaakkimankatu 9, 20740 Turku

Ilpoisten kaupunginosassa sijaitsevat kaksi 8-kerroksista asuinkerrostaloa ovat rakennettu v. 1971. Puolet julkisivuista on paikalla muurattuja ja puolet on sandwich-elementtirakenteisia. Betonirakenteiset parvekelinjat tukeutuvat omille perustuksille. Vuonna 2001 Julkisivukonsultointi JK Oy suoritti yhtiön peruskuntoarvion ja vielä samana vuonna yhtiö teetti parvekkeiden ja julkisivujen kuntotutkimukset. Peruskuntoarvion ja kuntotutkimusten suositusten mukaisesti julkisivuja on kunnostettu lämpörappauksella, saumauksilla, betonipaikkauksilla ja maalauksilla ja osa seinistä on muurattu uudelleen. Parvekkeet on kunnostettu perusteellisilla laastipaikkauksilla ja lisäksi julkisivujen ikkunat on uusittu puualumiini-ikkunoiksi.

Peruskuntoarvion, kuntotutkimuksen ja korjaustöiden suunnittelut ja valvonnat suoritti Julkisivukonsultointi JK Oy.

As Oy Tölönpiste
Koivusaarenkatu 4, 30420 Forssa

As Oy Tölönpiste on 9-kerroksinen pesubetonipintainen elementtirakenteinen asuinkerrostalo, joka sijaitsee Forssassa. Rakennuksessa on betonirakenteiset parvekelinjat. Vuonna 2005 Julkisivukonsultointi JK Oy:n suorittaman julkisivujen kuntotutkimuksen perusteella pesubetonipintaisten sandwich-elementtien ulkokuoret olivat huonossa kunnossa. Yhtiö päätti kunnostaa julkisivut kuntotutkimuksen suosituksen mukaisesti. Eteläsivun elementtien ulkokuoret jouduttiin purkamaan. Kaikkiin seiniin asennettiin lisälämmöneristys ja ne verhoiltiin uudelleen Steni Nature-julkisivulevyillä. Julkisivujen kunnostuksen yhteydessä parvekkeiden takaseinien vanhat peltilevyt korvattiin samanlaisilla levyillä kuin julkisivuissa.

Kuntotutkimuksen ja korjaustöiden suunnittelun suoritti Julkisivukonsultointi JK Oy.

As Oy Koskenmatti
Turuntie 3, 30100 Forssa

Forssan keskustassa sijaitseva 5-kerroksinen asuinkerrostalo on rakennettu v. 1972. Julkisivujen pääasiallisena pintamateriaalina on pesubetoni. Vuonna 2004 Julkisivukonsultointi JK Oy:n suorittaman julkisivujen kuntotutkimuksen mukaan pesubetonipintaisissa elementeissä esiintyi pitkälle edennyttä pakkasrapautumaa. Länsipäädyn pesubetonielementtien ulkokuoret olivat niin huonossa kunnossa, että ne päätettiin purkaa. Muut julkisivut voitiin kunnostaa asentamalla seiniin lisälämmöneriste ja uudeksi pinnaksi valittiin Steni Nature-julkisivulevyt.

Julkisivujen kuntotutkimuksen ja korjaustöiden suunnittelun suoritti Julkisivukonsultointi JK Oy.

As Oy Montana
Aninkaistenkatu 5, 20100 Turku

Asuin- ja liikerakennus Montana on rakennettu v. 1927-28 sisäpihalla olevien rakennusten vanhimmat osat ovat 1870-luvulta. Asuin- ja liikerakennuksen rappaus oli kuntotutkimusten perusteella rapautunut niin pahoin, että se täytyi uusia kokonaisuudessaan, parvekkeet korjattiin perusteellisilla laastipaikkauksilla. Piharakennusten rappaukset paikattiin. Kaikki rappauspinnat maalattiin kalkkimaalilla.

Arkkitehtisuunnittelun suoritti Arkaboa Oy:n Pia Helin.
Kuntotutkimuksen ja korjaustyön suunnittelun ja valvonnan suoritti JK Oy.

 
-